Kenelle kuuluu leikkipuisto? Esteettömyydestä inkluusioon
Kun tekninen esteettömyys on saavutettu, tulee panostaa nykyistä paljon monipuolisempaan inklusiivisuuteen, asiantuntijat sanovat.
Millainen on todella inklusiivinen leikkikenttä – ja miten sellainen luodaan? - Jönköpingin yliopiston tutkija Caroline van Rijckevorsel sanoo, että olemme vihdoin alkaneet ajatella inklusiivisuutta muunakin kuin vain fyysisten esteiden poistamisena.
”Leikkipuistojen suhteen oli niin, että kunhan esimerkiksi torniin pääsi pyörätuolirampin avulla, niin sehän riitti. Kesti jonkin aikaa tajuta, että jos siellä tornissa ei ole mitään tekemistä, koko touhu on melko turhaa”, toteaa van Rijckevorsel, joka tekee parhaillaan väitöskirjaa apuvälineteknologiasta, työstettyään aiemmin gradun inklusiivisesta leikkikentästä.
Nykykatsannossa esteettömyys on vain yksi osa inklusiivisuutta. Siinä missä esteettömyys on rakenteellista (varmistetaan, että kulkureitti on esteetön ja apuvälineitä saatavilla), inklusiivisuus on kulttuurisidonnaista ja hyvin paljon kiinni siitä, miltä ihmisestä tuntuu eri tilanteissa. Aito inklusiivisuus pyrkii luomaan huomaavaisen ympäristön, jossa jokainen tuntee voivansa osallistua.
”Inklusiivisuus linkittyy vahvasti siihen, että yksilö todella tuntee kuuluvansa johonkin”, van Rijckevorsel tiivistää.
Prime-tuoteperhe lupaa tasa-arvoisempaa leikkiä
Van Rijckevorsel toi omaa tutkijannäkemystään uuden Prime-tuotesarjan kehitystyöhön leikkipuistoja valmistavalla Lappsetilla. Prime on rovaniemeläisyrityksen ensimmäinen tuotesarja, joka käyttää inklusiivisuusluokituksia – eli tarjolla on avaintietoa tuotteen inklusiivisuus- ja esteettömyystekijöistä. Luokituksissa käsitellään laaja kirjo kysymyksiä näöstä, kuulosta ja puheesta aina kognitiivisiin kykyihin, liikkuvuuteen ja motoriseen koordinaatioon.
Van Rijckevorsel kertoo nauttineensa varsin käytännönläheiseksi osoittautuneesta designkokemuksesta:
”Meillä oli kasassa loistava tiimi ja prototyyppejä oli helposti saatavilla testattavaksi”, hän kertaa kuuden viikon harjoittelujaksoaan.
Inklusiivisuuskysymys on van Rijckevorselille myös henkilökohtainen asia. Aikoinaan hänen pikkuveljensä skolioosi paheni niin, että poika tarvitsi tukikorsetin ja häneltä kiellettiin kaikki fyysinen aktiviteetti koulussa joksikin aikaa.
”Oli aivan sydäntä särkevää nähdä se”, van Rijckevorsel kertoo.
Aina voi kehittyä
Van Rijckevorsel on kuitenkin optimistinen sen suhteen, että uudet, tasa-arvoisemmat leikkikentät muuttuvat valtavirraksi – vaikka se ei olekaan helppo saati nopea prosessi.
”Vie oman aikansa ensin nähdä, mikä toimii ja mikä ei, ja sitten viedä tarvittavat muutokset läpi”, tutkija toteaa ja huomauttaa, että myös henkiset ja psykososiaaliset haasteet on otettava – yhä enemmän – huomioon suunnittelussa.
”Mikään leikkipuisto ei ole koskaan 100 % täydellinen, mutta silti paljon on tehtävissä.”
Minimitason ylitys ei vielä vakuuta
Lappset värväsi myös Suomen Paralympiakomitean avuksi uutta tuoteperhettä rakentamaan. Suomen Paralympiakomitean esteettömyysasiantuntija Jukka Parviainen toteaa, että koska leikki on luonteeltaan rajatonta, meidän aikuisten tulisi tehdä kaikkemme varmistaaksemme, että kaikki lapset pääsevät nauttimaan siitä.
”Suomessa lainsäädäntö asettaa vähimmäisvaatimukset esteettömyyden suhteen, mutta yritysten ei tarvitse tyytyä minimitason ylitykseen”, Parviainen sanoo ja kannustaa leikkikenttien suunnittelijoita asettamaan tavoitteensa korkealle.
”Esimerkiksi leveämpi askel jossain rakenteessa on asia, jota useimmat lapset eivät edes huomaa – mutta joidenkin lasten kohdalla se ratkaisee, voiko leikkiin ylipäätänsä osallistua.”
Vastaavasti näköongelmista kärsivät lapset hyötyvät voimakkaammista värikontrasteista leikkikentällä; kognitiivisia haasteita kohtaavat lapset taas saavat apua opasteista.
”Näiden lasten tukemiseksi voidaan tehdä paljon asioita – ilman että muiden hauskanpito yhtään vähenee”, Parviainen toteaa.
Kaikki mukaan
Pyörätuolin käyttäjänä Parviainen tuntee hyvin erilaisten ympäristöjen sudenkuopat. Hän huomauttaa, että leikkikentän osallistavuus ei liity vain lapsiin ja heidän tarpeisiinsa.
”Minä olen pyörätuolissa, mutta nelivuotias poikani ei. Mutta jos minä en voi mennä jollekin tietylle leikkikentälle, niin se tarkoittaa, ettei hänkään pääse”, Parviainen antaa esimerkin. Parviaisen mukaan Lappset tekee erinomaista työtä Primen kanssa ja pyrkii tosissaan ottamaan kaikkien erityistarpeet huomioon.
”Lappsetilla on selvästi 'designia kaikille' -ajattelutapa”, Parviainen kehaisee.
Pintaa syvemmälle, kiitos!
Parviainen on sitä mieltä, että inklusiivisen suunnittelun ideologian on oltava syvään juurtunutta, jotta sillä olisi todellista vaikuttavuutta. Viime hetkellä tehdyt ”laastarilisäykset” lähinnä vain turhauttavat lapsia, jotka ansaitsevat loppuun asti mietittyjä kokonaisratkaisuja.
”Kyse ei ole siitä, että lisätään joitakin ominaisuuksia, koska on pakko – vaan sellaisen leikkikonseptin luomisesta, joka tarjoaa merkityksellistä ja hauskaa toimintaa kaikille”, summaa Parviainen.
Samalla Parviainenkin myöntää, että mikään leikkipuisto ei voi olla ”kaikkea kaikille”.
”Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö joitakin parannuksia voisi aina tehdä.”
Loputon leikki
Jukka Parviainen on pitkäaikainen pyörätuolirugbymaajoukkueen jäsen ja suosittu inklusiivisuuspuhuja erilaisissa yritystapahtumissa. Hän näkee, että kaikkien leikkikenttien suunnittelijoiden tulisi ottaa askel taaksepäin ja todella haastaa itsensä: onko olemassa tapoja tehdä leikistä yhtä rajatonta kuin lasten oma mielikuvitus?
”Meillä on jo käytössämme monia suunnittelun työkaluja, joiden yhdistäminen luoviksi ratkaisuiksi on se seuraava askel”, hän toteaa.
Parviainen on vakuuttunut siitä, että leikkikentät luovat pohjan elinikäiselle aktiivisuudelle ja liikkumiselle – monellakin tapaa.
”Liikuntakasvatus alkaa leikkipuistoista ja niiden tulisi olla tasa-arvoisia ja saavutettavia kaikille, ihan ensimmäisestä päivästä lähtien.”